Kiertueprojekti Pyörre – Oiva – Isoisän tarina

Kesto: 50 min. Kohderyhmä alakouluikäiset lapsiryhmät sekä vanhusryhmät

Oiva on tarina siitä millaista on elää alati muuttuvassa maailmassa vieraassa kulttuurissa. Esitys kertoo pienen Oivan, isän ja äidin matkasta Kotkasta ensin Pietariin ja vallankumouksen alta Amerikkaan ja sieltä takaisin Suomeen. Matka keskeytyy kuitenkin vuosiksi Siperiaan. Siellä Oivan ystävät vaihtuvat, elämä on karua, mutta turvana ovat Tilda-äiti ja Reino-isä.

Tarina on totta, se tapahtui sata vuotta sitten nukketeatteritaiteilija Tiina Purasen isoisälle Oiva Pöyhöselle. Oiva-esityksessä on nukkeja, vanhoja leluja ja esineitä. Perheen kuva-albumia selataan esityksessä videoin.

Oiva-työryhmä

Oiva-esityksen työryhmässä on pitkänlinjan ammattilaisia nukketeatterin ja musiikkiteatterin aloilta. Idean äiti nukketeatteritaiteilija Tiina Puranen halusi kertoa isoisänsä tarinan. Ohjaajaksi valittiin Purasen pitkäaikainen yhteistyökumppani Marja Susi. Oivassa esiintyvät Sirpa Luntinen ja Tiina Puranen ovat aiemmin tehneet yhdessä muun muassa lyhytelokuvia ja tässä tarinassa videoprojisoinneilla on oma roolinsa. Oiva-esitykseen oman musiikillisen panoksensa antoi Kari Mäkiranta, joka on suunnitellut ja toteuttanut esityksen musiikin ja äänimaailman.

Esityksen työryhmä

Oiva Pöyhösen tekstin ”Kirkonkylä Siperiassa” pohjalta käsikirjoittanut ja dramatisoinut Tiina Puranen
Ohjaus: Marja Susi
Musiikki ja äänet: Kari Mäkiranta
Videoprojisoinnit: Sirpa Luntinen
Valot: Jarkko Forsman
Puvut: Kirsi Vaara ja Tiina Puranen
Nuket ja lavasteet: Tiina Puranen
Esiintyjät: Tiina Puranen ja Sirpa Luntinen

Tekniset tiedot

Kesto: 50 min
Kohderyhmä alakouluikäiset lapsiryhmät sekä vanhusryhmät
Hinta: 600 €
Esiintymisalue: leveys 6 m ja syvyys 6 m, korkeus 2,8m.
Tila: pimennettävä
Rakennusaika 2 h ja purkuaika 40 min
Yleisön maksimimäärä 100 katsojaa

© Framil ry 2009–